Etsitään avaimet

ETSITÄÄN AVAIMET

Ehdollinen vahviste

Koiralla tulee olla jokin ehdollinen vahviste valmiiksi olemassa, esimerkiksi naksutin, tai muu äänimerkki, jonka koira tietää olevan lupaus tulevasta palkkiosta. Jos koiralla ei vielä ole olemassa olevaa ehdollista vahvistetta se tulee opettaa ensin. Opetat koiralle ehdollisen vahvisteen niin, että annat koiralle haluamasi äänimerkin ja palkkaat namilla heti perään. Ehdollinen vahviste on aina lupaus palkasta, joten aina kun koira kuulee äänimerkin, se tulee palkita. Avainten etsiminen tulee opettaa koiralle tarjoamisen kautta, koska haluamme että käytös on koiralle vahva ja oma- aloitteinen. Palkan suunnalla on myös iso merkitys koiran oppimiseen, kun palkka tulee läheltä avaimia, se nopeuttaa koiran oppimista. Avaimien ilmaisun voi opettaa monella tavalla, mutta tällä kurssilla koira opetetaan ilmaisemaan jähmettymällä. Jähmettyminen, koira seisoo ja tuijottaa paikoillaan intensiivisesti kohdetta. (koira voi myös istua)

 

Miksi ilmaisun opettaminen on tärkeää?

Ilmaisu on tietynlainen käytös, joka koiralle opetetaan ennalta ja toimii koiran ohjaajan työkaluna. Ilmaisulla koira voi hyvin tarkasti osoittaa, missä hajunlähde on, Kun koira kohtaa avaimet, sille tulee olla selkeää, miten avaimien kohdalla käyttäydytään. Koira ei tiedä, että sinä et haista avaimia samalla tavalla, kun se itse. Tämän vuoksi ilmaisun maltillisesti rakentaminen on äärimmäisen tärkeää, jotta koira varmasti oppii ja tarjoamaan käytöstä halutulla tavalla.

 

Hyvä muistaa ennen koulutusta!

  •  Varmista että koira osaa ehdollisen vahvisteen, jos toiminto on koiralle uusi, voit varmistaa sen antamalla koiralle äänimerkin, jos koira reagoi siihen se osaa sen. (muista myös kokeillessa palkita)
  •  Ehdollinen vahviste tulee aina ennen varsinaista vahvistetta. (palkkaa)
  •  Onnistamis- prosentti tulee olla 80% kahdesta peräkkäisestä sarjasta, ennen uuteen vaiheeseen siirtymistä.
  •  Määritä ennen harjoituksia sarjojen ja toistojen määrä. Sarjat määrittävät sen, kuinka monta kertaa teet mitäkin harjoitusta ja toistot kertovat monta kertaa teet harjoituksen yhdessä sarjassa. Muista pitää lyhyt tauko sarjojen välissä.
  • Esim. 4 sarjaa 8 toistoa. Eli jokaisessa sarjassa koira toistaa 8 kertaa saman asian. Uuteen vaiheeseen voi kuitenkin siirtyä jo aikaisemmin, mikäli koiran onnistumisprosentti on ensimmäisissä sarjoissa vähintään 80%. Jos koiran onnistumisprosentti ei ole riittävä viimeisissäkään sarjoissa lisää sarjojen määrää.
  •  Älä hypi koulutusvaiheiden yli, sillä silloin tulee helposti vääriä käytöksiä, eikä koira välttämättä ymmärrä mitä siltä halutaan.
  •  Mieti mikä vihjesana on sopiva, jos ”etsi” sana on jo käytössä, ota käyttöön joku täysin uusi, kuten ”avain”. Jolloin koira oppii etsimään vihjeestä vain avaimia, eikä yritä etsiä vihjeellä esim. namipiiloja.’
  •  Kun koira on oppinut ilmaisun, kannattaa sitä vahvistella senkin jälkeen omana harjoituksenaan.

 

Vaihe 1.

- Laita avaimet esille, kun koira edes vilkaisee avaimien suuntaan, naksauta ja palkka heti perään, läheltä avaimia.

 

 

 

 

 

Vaihe 2.

- Kun koira menee avaimia kohti, naksauta ja nami heti perään läheltä avaimia. Heitä toinen nami vähän matkan päähän, jotta saadaan vahvistettua myös uudelleen avaimille tulemista.

 

 

 

 

 

 

Vaihe 3.

- Avaimiin koskeminen. Kun koira kuonolla koskee avaimia, naksauta ja nami heti perään läheltä avaimia. Heitä toinen nami vähän matkan päähän, jotta saadaan vahvistettua myös uudelleen avaimille tulemista.

 

 

 

 

Vaihe 4.

- Keston lisääminen. Kun koira käy aktiivisesti koskemassa avaimia voidaan kestoa lähteä lisäämään vähän kerrallaan. Keston lisääminen tulisi suunnitella etukäteen. Kestoa voi lisätä tasaisella tai epätasaisella välillä. Alla esimerkit. Päätä myös etukäteen kuinka paljon kestoa haluat koiralle opettaa.

- Tasainen 0,5sek- 0,5sek- 0,5sek- 0,5sek x4 sarjaa, ennen kun kestoa otetaan lisää.

- 1sek- 1-sek- 1sek- 1sek x4 sarjaa, ennen kuin kestoa lisätään.

- epätasainen 0,5sek- 1sek- 1,5sek- 0,5sek- 1sek

- 1sek- 1,5sek- 2sek- 1,5sek-2sek

- 2sek- 3sek- 4sek- 3sek- 4sek

Esimerkki 1 Keston ensimmäinen treeni:

 

 

 

 

 

 

 

 

Esimerkki 2 Kestoa lisätään:

 

 

 

 

 

 

 

Esimerkki 3 Keston viimeistely (tarpeeksi kestoa):

 

 

 

 

 

 

Vaihe 5.

- Vihjesanan liittäminen. Vihjesana tulee liittää kolmessa osassa. Muista tehdä riittävä määrä toistoja per vaihe. Koiran pitää heti tehdä haluttu toisto halutulla tavalla, jotta se on valmis siirtymään seuraavaan vaiheeseen. Mikäli uusi vaihe on koiralle liian vaikea, eli jättää esimerkiksi tehtävän kesken kuullessaan vihjesanan, palaa vahvistamaan edellistä vaihetta.

Vaihe 5 osa 1: Koiran kuono on avaimissa kiinni. ”Avain”.

 

 

 

 

 

Vaihe 5 osa 2: Koira on tekemässä haluttua toimintoa, noin toiminnon puolessavälissä. Eli koira lähestyy avaimia. ”Avain”.

 

 

 

 

Vaihe 5 osa 3: Ennen toiminnan aloittamista. Eli nyt koiran tulisi lähteä etsimään avaimia vasta käskystä. ”Avain”.

 

 

 

 

Vaihe 6.

- Ylimääräisten esineiden lisääminen mukaan. Lisää mukaan erilaisia ylimääräisiä esineitä. Esineiden lisääminen aloitetaan lisäämällä ensin muutama erilainen esine mukaan ja esineiden määrää nostetaan vähitellen koiran edistymisen mukaan.

Esimerkki 1: Kaksi ylimääräistä esinettä

 

 

 

 

Esimerkki 2: Neljä ylimääräistä esinettä

 

 

 

 

Esimerkki 3: Useita ylimääräisiä esineitä

 

 

 

 

 

Vaihe 7.

- Helpot piilot. Piilota avaimia koiralle tutussa huoneessa helppoihin paikkoihin. (Koira on vielä samassa huoneessa.) Voit tarvittaessa auttaa koiraa toistamalla käskyn, tai auttaa oikeaan suuntaan.

Esimerkki 1: Avaimet rahin alla/päällä

 

 

 

 

 

Esimerkki 2: Avaimet maton alla

 

 

 

 

Esimerkki 3: Avaimet tv-tasolla

 

 

 

 

 

Vaihe 8.

- Kun koira löytää avaimet hyvin helpoista paikoista, niin että koira on ollut samassa huoneessa piilotuksen ajan, voidaan vaikeuttaa harjoituksia.

- Nyt koira tulisi jättää toiseen huoneeseen, sen jälkeen ohjaaja käy piilottamassa avaimet. Piilojen tulee olla alkuun helppoja, sillä vaikeutta on lisätty jo viemällä koira toiseen huoneeseen.

- Vaikeuta piiloja asteittain ja tee eri huoneissa. Muista alkuun laskea kriteeriä ja pidä tehtävät sellaisina, että koira niistä pystyy suoriutumaan.

- Voit pyytää myös perheenjäsentä, tai muuta henkilöä piilottamaan avaimet, niin että olet itse koiran kanssa eri huoneessa.

 Esimerkki 1: Avaimet portaissa

 

 

 

 

 

 

 Esimerkki 2: Avaimet sohvan alla

 

 

 

 

 

 Esimerkki 3: Avaimet kenkähyllyssä

 

 

 

 

 

 

 Esimerkki 4: Avaimet portaikon seinämä

 

 

 

 

 

 Esimerkki 5: Avaimet taskussa

 

 

 

 

 

Vaihe 9.

- Halutessasi voit opettaa koiran etsimään avaimia myös ulkona, tai muissa vieraissa paikoissa. Opetus tapahtuu samalla tavalla kuin kotona. Muista laskea kriteeriä alkuun riittävän alas, kun siirryt ulos, tai muuhun uuteen paikkaan harjoittelemaan. Aloita pikakelauksella alkuvaiheista ja etene koiran edistymisen mukaan.

 

 

 

 

Ongelmia koulutuksessa!

- Koira ei lähde tarjoamaan haluttua käytöstä?

Jos koiralle ei ole ennestään opetettu tarjoamis- käytöstä, saattaa koiran olla vaikea aluksi lähteä tarjoamaan. Etene seuraavanlaisesti.

- 1. Varmista, että koira osaa ehdollisen vahvisteen

- 2. Palkkaa pienestäkin pään käännöstä/vilkaisusta avaimia kohti ja muista palkata läheltä avaimia, kun koiran onnistumisprosentti on 80% voidaan kriteeriä nostaa.

- 3. Avaimia kohti meneminen. Anna koiralle ehdollinen vahviste heti, kun se lähtee lähestymään avaimia ja palkkaa avaimien läheltä.

- Keston lisääminen ei onnistu?

Varmista, että kestoa lisätään hyvin pienissä osissa, esimerkiksi 2sek voi tuntua ihmisestä lyhyeltä, mutta olla koiralle pitkä aika. Varmista myös, että et ole vahingossa vakioinut jo tiettyä aikaa, jos näin on käynyt, niin aikaa pyritään nostamaan noin 0,5sek kerrallaan. Yleisin syy siinä, että keston lisääminen ei onnistu on se että, kestoa pyritään lisäämään liian paljon kerrallaan. esim. koira näennäisesti pysähtyy noin 0,5sek avaimille, tämän jälkeen koiralle lisätään 1,5sek, eikä koira enää onnistu. Tämä johtuu siitä, että keston vaatimus on noussut kolminkertaisesti, edeltävästä vaiheesta. Esim. osaat vierasta kieltä muutaman sanan ja yllättäen sinulta vaaditaan useamman lauseen keskustelua vieraalla kielellä. Tämä on esimerkkitilanne, josta sinäkään et pysty selviämään, joten miten voisit vaatia sitä koiraltasi?

- Koira ei osaa lähteä etsimään?

Ymmärtääkö koira varmasti vihjesanan, vai onko mukana mahdollisesti ollut joku käsimerkki, jonka koira on ottanut vihjeeksi? Palaa harjoittelemaan vihjesanaa, varmista että mukana ei ole mitään ylimääräisiä vartaloapuja. Pidä avaimet näkyvillä, mutta ota askel kerrallaan lisää etisyyttä. Varmista, että koiralle ei ole vahingossa tarjottu liian vaikeaa tehtävää.

- Koira yrittää tarjota vääriä esineitä?

Anna koiralle aikaa miettiä, mitä sen tulee tehdä, jos koira ei kuitenkaan lähde tarjoamaan avaimia, voit antaa uuden ”avain” käskyn. Tarvittaessa helpota tehtävää, muuttamalla esineiden järjestystä koiralle helpommaksi.

- Koira löytää avaimet vain tietyssä huoneessa?

Aina kun vaihdetaan treenipaikkaa, tulee muistaa alkuun laskea kriteeriä, eli muista helpottaa tehtävää, kun treenaatte uudessa paikassa.