Lappuun koskeminen kuonolla

    0
    11

    LAPPUUN KOSKEMINEN KUONOLLA

     

    HARJOITUKSEN TAVOITE

    Harjoituksen tavoitteena on saada koirasi koskemaan seinässä olevaa lappua kuonolla. Koirasi saa aivojumppaa ja voit tätä jatkossa hyödyntää esimerkiksi valojen sammuttamisessa/päälle laittamisessa tai jossakin missä koiran pitää koskea kohdetta kuonolla.

     

    MITÄ HYÖTYÄ HARJOITUKSESTA ON   

    Tämä harjoitus kasvattaa koirasi keskittymiskykyä, oma-aloitteisuutta ja on vasta-alkajalle myös hauska ja helpohko temppu. Harjoitus sopii kaikille koirille, ja koulutussuunnitelman vaatimukset on pilkottu niin pieneksi, että pystyt siitä helposti löytämään omalle koirallesi sopivan etenemistahdin.

     

     

    MIKÄ LAPUKSI
    Helpoin lappu varmastikin on post in lappu missä on valmiiksi toisessa reunassa liimapinta. Lapun värin kuitenkin tulee olla eri kuin seinän väri harjoituksissa.

     

    NAMIN ANTAMINEN HARJOITUKSISSA
    Naksautuksen jälkeen voit joko antaa kädestäsi namin koiralle tai heittää namin maahan koirasi eteen. Mikäli päädyt heittämään namin niin harjoittele heittämistä erikseen ennen kuin aloitat harjoittelun, jottei koirasi hämmenny namin heitosta. Harjoitellessasi tätä heitä nami koirasi eteen ja kehu sitä, kun se löytää namin. Mikäli koirasi ei jostain syystä löydä namia, niin voit pitää namin kädessäsi, näyttää sen koiralle selkeästi ja siitä tipauttaa lattialle. Toista tätä, kunnes koirasi ei enää hämmenny vaan syöksyy noutamaan heitetyn herkun. Niin sanottu heittopalkka (nami heitetään koiralle) on todella kätevä varsinkin nopeilla koirilla.

     

    HUOMIOI YKSILÖLLISYYS
    Koirat ovat yksilöitä, joten älä seuraa koulutussuunnitelmaa liian orjallisesti, vaan sovella sitä koirasi toiminnan mukaisesti. Joku koirista saattaa heti koskea kunnolla lappua kuonolla, joku koirista hipaisee lapun reunaa kuonolla ja joku koirista vain vilkaisee lapun suuntaan. Vaadi sitä käytöstä, minkä koira ensimmäisenä tarjoaa.

    Mikäli koirasi vain kerran koskee lappua kuonolla, mutta ei toista käytöstä uudelleen, niin vaadi se käytös suunnitelmasta mitä koira yrittää tarjota, esimerkiksi katsetta lappuun ja siitä vaatimuksesta alat hiljalleen suunnitelman mukaisesti vaikeuttamaan harjoitusta.

     

    HARJOITUKSEN ALOITTAMINEN
    Ota naksutin käteesi ja laita taas helposti kätesi ulottuville 5 x 8kpl herkkukasoja. Jokaisen 8kpl herkkukasan jälkeen pidät aina tauon. Olet valinnut teille sopivan lapun harjoitukseen ja tämä kyseinen lappu eroaa seinäsi väristä. Istu lattialle koirasi eteen ja aseta lappu kämmenpuolelle vaakatasossa oleviin sormiisi kiinni. Älä yritä millään tavalla ohjata koirasi toimintaa, vaan anna sen itse keksiä mitä siltä haluat.

     

    VAATIMUSTASOT HARJOITUKSESSA:

     

    1. Koskee kuonolla lähellä olevaa lappua

    Vie kätesi missä lappu on kiinni koirasi eteen kuonon tasolla, muttei kuitenkaan kuonoon kiinni vaan hieman irti kuonosta. Heti kun koirasi hipaisee kuonollaan lappua, niin naksauta naksutinta ja anna nami. Tässä tulee olla todella nopea, jotta koirasi varmasti yhdistää namin lapun koskemiseen. Videoissa heitän namin, koska kyseessä nopea koira, eli mikäli koirasi tekee toistoja liiankin nopealla tahdilla, niin namin antamisen sijaan heitä nami koirasi eteen lattialle. Yhdessä vaiheessa kannattaa pysyä niin kauan, että koira jatkuvalla syötöllä tarjoaa käytöstä uudelleen heti namin saatuaan.

     

    1. Hieman etäisyyttä lapulla

    Pidä lappua hieman kauempana koirastasi kuitenkin suunnilleen kuonon korkeudella. Heti kun koirasi menee ja koskee lappua kuonollaan, niin naksauta naksutinta ja heitä nami lapusta poispäin, jotta saat koiran kauemmaksi lapusta. Muista vaihdella etäisyyttä lapulla, jottei harjoitus muodostu liian tylsäksi koiralle. Tee tätä vaihetta, kunnes koirasi menee toistuvasti heti namin saatuaan uudelleen koskemaan lappua kuonollaan.

     

    1. Lapun sijainti hieman vaihtelee

    Tässä vaiheessa vaihtele hieman kätesi sijaintia missä lappu on kiinni. Vasemmalle/oikealle/alas/ylös eri suuntiin. Mikäli koirasi epäröi niin muuta vähemmän lapun sijaintia edellisestä sijainnista missä koirasi vielä onnistui.

     

    1. Lappu seinässä kiinni, aluksi lähellä

    Tässä vaiheessa kiinnitä kuonon korkeudelle seinään lappu, joka on kädessäsi ollut edellisissä vaiheissa. Pidä kättäsi tarvittaessa aluksi muutamia kertoja lapun vieressä apuna, mikäli koirasi ei enää ymmärrä harjoitusta. Tee tätä vaihetta, kunnes koirasi toistuvasti koskee kuonollaan seinässä olevaa lappua.

     

    1. Etäisyyttä seinässä olevaan lappuun

    Katso hieman etäisyyttä seinässä olevaan lappuun. Tässä on tärkeää tehdä toistoja myös siten, ettei koira ole koko ajan valmiiksi lapun luona, mutta myös siten, ettet sinä ole lapun vieressä enää. Tähän pääset heittämällä namin aina poispäin seinästä missä lappu on kiinni ja olemalla itse noin metrin päässä seinästä, jolloin jokaisella uudella toistolla koirasi joutuu menemään erikseen kauempaa lapun luokse.

    Siirry edelliseen vaiheeseen tai pienennä etäisyyttä lappuun, mikäli koirasi toiminta hidastuu huomattavasti. Toista tätä vaihetta, kunnes koirasi menee jatkuvasti koskemaan kuonollaan uudelleen lappua, vaikka etäisyyttä on lapulle ja myös sinuun on etäisyyttä.

     

    1. Lappu eri kohdissa seinässä

    Tähän vaiheeseen voit siirtyä, kun edellisessä vaiheessa koirasi koskee toistuvasti uudelleen lappua kuonollaan. Vaihtele hieman lapun sijaintia seinässä. Aluksi kannattaa aika vähän vaihtaa lapun sijaintia, jotta koirasi kykenee helposti löytämään lapun seinästä. Koirasi edistyessä paljon niin voit suurentaa etäisyyttä toistojen välissä, kun on varmaa, että koira pystyy hakemaan lapun seinästä kuonollaan. Toisin sanoen voit toimia, kun videolla eli teet joitakin toistoja lappu ylhäällä ja sen jälkeen siirrät lapun alas ja teet joitakin toistoja siinä tasossa ja sitten siirrät lapun keskelle koiran korkeudelle jne.

     

    1. Käsky mukaan

    Tässä vaiheessa voit ottaa harjoitukseen mukaan käskysanan. Sano käskysana, odota että koirasi koskee kuonollaan lappua, naksauta ja heitä nami. Tätä kannattaa aluksi tehdä helppona harjoituksena eli lappu on koirasi lähellä, ettei käskysanan mukaan tuleminen aiheuta hämmennystä koirallesi. Kuitenkaan tähän ei välttämättä tarvitse lisätä käskysanaa, ellei tästä halua tehdä erillistä temppua eli tämä on niin sanottu apuliike pohjana muille harjoituksille kuten valokatkaisijan koskemiselle.