Palkitse oikein

    0
    11

    PALKITSE OIKEIN

    VERKKOKURSSIN TAVOITE
    Tämän verkkokurssin tavoitteena on opettaa sinua kouluttamaan tehokkaammin koiraasi. Kurssin harjoitusten aikana tulet huomaamaan pientä muutosta koirasi käyttäytymisessä erityisesti koulutustilanteessa. Koirasta tulee avoimempi, oma-aloitteisempi, innokkaampi eikä se heti heitä hanskoja tiskiin, jos jokin asia ei heti onnistu.

    Muutos voi olla pientä tai suurempaa riippuen yksilöstä ja sen koulutushistoriasta. Älä kuitenkaan heti ensimmäisten viikkojen aikana odota suuria muutoksia, muutokset tulevat pikkuhiljaa. Jos koira on ollut aiemmin melko passiivinen, se muuttuu tämän kurssin myötä todennäköisesti aktiivisemmaksi ja itsevarmemmaksi sekä yritteliäämmäksi. Lisäksi saatat saada pikku apulaisen kotiisi, mikäli innostutte tosissanne harjoituksista ja jatkatte koulutusta pidemmälle.

    Miten tämä sitten on mahdollista? Tämän kurssin aikana opit palkitsemaan koiraasi täsmällisemmin, jolloin myös koira oppii huomattavasti tehokkaammin, kun toiminnon ja palkkion välille ei muodostu liian pitkää viivettä. Tämän lisäksi koira oppii, että myös oma-aloitteisuus on sallittua ja palkitsevaa, joten pyrkii tätä myös tarjoamaan jatkossakin.

     

    OIKEA AJOITUS = KULTAINEN LANKA
    Palkitsemisessa on todella tärkeää olla täsmällinen, jotta koira kykenee yhdistämään tekemänsä asian ja palkkion toisiinsa. Toisin sanoen koira kykenee ymmärtämään, mitä sen kannattaa tehdä uudelleen, jotta saa palkkion. Koira siis ymmärtää, mihin liikkeeseen palkkio yhdistyy ja pyrkii toistamaan useiden toistojen perästä tämän saman liikkeen, jota on koko ajan palkittu oikea-aikaisesti.

     

    Esimerkki ajoituksen merkityksestä:
    Harjoittelet koirasi kanssa katsekontaktia. Olet antamassa koirallesi herkkua, mutta koirasi ehtii katsoa viereistä tuolia herkun saadessaan. Useiden virheellisten palkitsemishetkien vuoksi koira vilkaisee sinua, mutta jää tuijottamaan viereistä tuolia, koska palkinto on tullut tuolin tuijottamisesta, eikä sinun silmiisi katsomisesta. Koira on siis yhdistänyt sinun nopean vilkaisun ja tuolin tuijotuksen tarkoittavan palkkiota. Mikäli et anna palkintoa ja koirasi tuijottaa tuolia, se saattaa vilkaista sinua hyvin nopeasti uudelleen kuin kysyen ”joko riittää vai vieläkö tuijotan?”.

    Tuo esimerkki on totta ja se tapahtuu helpommin, kuin voimme edes kuvitellakaan, joten keskitytään tähän taitoon ja sen kehittämiseen oikein kunnolla. Otsikon mukaisesti oikea ajoitus on koulutuksen kultainen lanka ja ilman oikeaa ajoitusta koira oppii ihan vääriä asioita eikä syy ole koiran.. valitettavasti syy on ohjaajan myöhästyminen tässä tärkeässä asiassa eli palkitsemisen oikeassa ajoituksessa.

     

     

     

    PALKITSEMATTA JÄTTÄMINEN 
    Mikäli kuitenkin käy niin, että myöhästyt palkitsemisessa, käytä palkitsematta jättämistä. Herkun antaminen viiveellä ”hyvästä yrityksestä” yhdistyy koiran päässä valitettavasti johonkin aivan muuhun toimintoon, mitä se juuri sillä hetkellä tarjoaa, kuin olit itse ajatellut sen yhdistävän.

    Palkitsematta jättäminen tarkoittaa, että et anna herkkua, et kiellä etkä muutenkaan reagoi koiran toimintaan. Viet selkeästi käden, jossa herkut ovat pois koiran ulottuvilta. Ohjaa koira uudelleen haluttuun asentoon ja ole itse nopeampi herkun antamisen eli palkitsemisen ajoituksen kanssa, jotta koira voi alkaa ymmärtämään mistä palkkio tuli.

     

     

     

    VAATIMUKSEN NOSTO & LASKU
    Tämä onkin sitten se vaativin ja vaikein osuus. Annan teille vaihe vaiheelta jokaiseen harjoitukseen niin kutsutun koulutussuunnitelman, mutta sitä ei välttämättä voida orjallisesti noudattaa. Tämä johtuu siitä, että jokainen koira on yksilö ja eri yksilöt toimivat eri tavalla. Tämä tarkoittaa siis sitä, että kun esimerkiksi halutaan koiran nostavan paperin lattialta, niin yksi koira menee heti ja nostaa paperin, toinen koira heti lähestyy paperia ja kolmas koira vilkaisee paperin suuntaan. Toisin sanoen lue ensin koko koulutussuunnitelma ja varaudu siihen, että koirasi aloittaa toiminnan tarjoamisen vilkaisusta, lähestymisestä tai kohteeseen tarttumisesta. Tehdessäsi tämän et hämmenny ja samalla hämmennä koiraasi, vaan pystyt reagoimaan koirasi tarjoaman toiminnon mukaisesti.

    Sinä et periaatteessa nosta vaatimusta etkä kerro koirallesi, kuinka sen tulee toimia, vaan tämän tekee koirasi itse. Tämä tarkoittaa siis sitä, että esimerkiksi paperin nostamisessa, kun koirasi toistuvasti heti herkun saatuaan toistaa halutun käytöksen, lähdet kaikessa hiljaisuudessa vaatimaan seuraavaa vaatimusta suunnitelmassa. Mikäli koirasi koskee kuonollaan toistuvasti paperia, vaikeutat harjoitusta siten, että palkinto ei tule enää pelkästä nopeasta kosketuksesta, vaan kosketuksen tulee olla voimakkaampi ja aavistuksen kestoltaan pidempi. Tämä tapahtuu ihan vain odottamalla. Koira kokeilee useita kertoja tarjota nopeaa kosketusta paperiin, mutta kun tämä ei tuota palkintoa, niin se kokeilee jotakin muuta. Tässä tapauksessa se jokin muu saattaa olla kestoltaan pidempi kosketus eli koira koskee selkeästi voimakkaammin ja nopeammin paperiin kuin ennen tai koira voi kokeilla hamuta suuhunsa paperia tai jopa nostaa sen.

     

    ANNA LAMPUN SYTTYÄ!
    Älä hämmenny mikäli koirasi ensin tarjoaa 3 kertaa peräjälkeen saman toiminnon ja yllättäen on sen näköinen kuin ei tietäisi mitä tehdä. Anna sen miettiä! Niin sanotusti lamppu sammuu välillä, kun koira miettii mitä sen pitää tehdä ja välillä lamppu syttyy, kun koira taas saa oivalluksen mitä piti tehdä ja jälleen tarjoaa haluttua liikettä toistuvasti. Muista aina pitää harjoitukset lyhyinä eli esimerkiksi koirasta riippuen 3-5 toistoa kerrallaan ja pidä muutama minuutti taas taukoa. Samaa harjoitusta ei kannata tehdä tauoista huolimatta liikaa kerralla, että koira ei kyllästy saman asian toistamiseen. Sopiva pituus menee jälleen koirakohtaisesti, mutta 15 minuuttia voisi olla hyvä määrä taukojen kanssa. Tarvittaessa pidennä tauon pituutta, jos tuntuu, ettei muutaman minuutin tauko riitä koiralle.

    Aina kun aloitat harjoituksen uudelleen, helpota harjoitusta palkitsemalla muutamia kertoja sen käytöksen, minkä koirasi ensin tarjoaa. Mikäli harjoittelun välissä on pidempi tauko esimerkiksi päivä tai kaksi, niin palaa suunnitelmassa pari askelta taaksepäin varmistaaksesi koirasi onnistumisen.

    Mikäli harjoittelun aikana koirasi yllättäen lopettaa täysin opitun käytöksen tarjoamisen, niin palkitse se käytös, minkä koirasi tarjoaa suunnitelmasta ja lopeta harjoittelu siltä päivältä. Seuraavan kerran kun harjoittelet, niin aloita vaatimustaso helposta harjoituksesta, minkä koirasi varmasti tarjoaa, jotta harjoittelu on mahdollisimman hauskaa ja etenevää.

     

    TAUKOJEN JA VÄLIPÄIVIEN TÄRKEYS
    Muista pitää myös koulutuksessa välipäiviä, jolloin et koiraltasi vaadi mitään ja se saa rauhassa levätä. Liian aktiivinen puuhastelu saattaa tehdä koirasi mielestä tekemisestä myös tylsää, tämä riski on aina olemassa eli muista myös lepopäivät. Harjoitellessasi muista myös taukojen tärkeys, vaikka tuntuu, että koirasi ihan hyvin vielä jaksaisi toistaa harjoitusta.

    Kannattaa mieluummin tehdä liian vähän kuin liikaa eli mieluummin muutama laadukas toisto kuin useampia hutiloituja toistoja. Toistomäärien välissä pidä koirastasi riippuen 2-5min taukoa ja sitten taas 2-5 toistoa riippuen miten koirasi jaksaa ja innostuu tekemisestä. Mikäli koirasi ei oikein touhusta innostu, niin tee mieluummin 1 toisto ja pidä kunnon tauko ja muista kehua kunnolla koiraasi sen onnistuessa ja pidä harjoitukset riittävän helppoina. Pienellä kerrallaan tehdyllä toistomäärällä, runsailla tauoilla, hyvillä herkuilla ja iloisella mielellä saatte varmasti harjoituksia tehtyä tehokkaasti. Taukojen ja välipäivien idea on saada koirasi janoamaan lisää opetusta eli opetus parhaimmillaan lopetetaan silloin kun koiralla on hauskaa! Tällöin koiralle jää nälkä tehdä lisää ja nälkähän kasvaa syödessä.

     

    HARJOITTELE AJOITUSTA!
    Voit harjoitella oikea-aikaista palkitsemista myös ilman koiraasi ja tämä kannattaa myös tehdä, jotta koira mahdollisimman helposti pääsisi mukaan harjoitteluun eikä liian hidas palkitseminen vaikeuta oppimista. Nämä saattavat tuntua aluksi täysin turhilta harjoituksilta, mutta lupaan että näin ei ole. Nimittäin nämä muutamat erilaiset harjoitukset kehittävät sinun reagointikykyäsi ja naksutinkäden ja herkkukäden hallintaa, joten koirasi myös ymmärtää harjoituksissa huomattavasti paremmin sinua. Tässä erilaisia keinoja harjoitella nopeaa reagointia:

    1. Tarvitset ämpärin, pieniä kiviä tai muita vastaavia, mitkä päästävät pudotessaan pienen äänen, pienen kipon, naksuttimen ja herkut. Tiputa kivi tai muu materiaali ämpäriin ja naksauta samaan aikaan kun kivi kolahtaa ämpäriin. Toista tämä, kunnes onnistuu ongelmitta. Vaikeuta harjoitusta: Tiputa kivi ja naksauta, kun osuu pohjaan sekä nopeasti tiputa pieneen lähelläsi olevaan kippoon yksi herkku. Mikäli tämäkin onnistuu, niin vaikeuta herkun käsille saantia laittamalla se taskuun ja naksautuksen perään kaiva se nopeasti taskustasi ja tiputa kippoon.
    2. Avustaja pompottaa palloa, sinulla on naksutin ja herkut kädessäsi sekä pieni kippo lähelläsi herkkuja varten. Avustaja pompottaa palloa epäsäännöllisesti lattiaa vasten ja epäsäännöllisesti seinää vasten. Joka kerta, kun pallo osuu seinään, seinään osumishetkellä sinun tulee naksauttaa ja nopeasti laittaa jälleen herkku kippoon. Jälleen voit vaikeuttaa laittamalla herkut taskuun ja sinun tulee nopeasti kyetä kaivamaan ne sieltä kippoon.
    3. Tarvitset avustajan, kaksi kippoa, naksuttimen ja herkkuja. Aseta kipot molemmille puolillesi. Avustaja näyttää vuorotellen käsiään sopimallanne tavalla ja homman toimiessa epäsäännöllisesti sinulle vasenta kättä ja oikeaa kättä. Olette vastakkain ja kun avustaja näyttää sinusta katsottuna vasenta kättä, niin naksautat ja laitat oikealla puolellasi olevaan kippoon herkun. Kun avustaja näyttää oikeaa kättä sinusta katsottuna, niin naksautat ja laitat herkun vasemmalla puolellasi olevaan kippoon. Homman toimiessa avustaja tekee käsien esittelyä nopeammalla tempolla, jolloin todella joudut muistamaan, että herkku aina avustajan kädestä katsottuna vastakkaiseen kippoon ja joudut koko ajan reagoimaan yhä nopeammin.